Mariska
eli Anna Maria Rahikainen on Emma-palkittu helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, jonka ensimmäinen räppipitoinen soololevy ”Tarkasta tämä” julkaistiin 2002. Hänet tunnetaan mm. Mariska & Pahat sudet yhtyeestä. Oman musiikkinsa lisäksi Mariska tunnetaan yhtenä Suomen menestyneimmistä sanoittajista. Hän on kirjoittanut kappaleita mm. Jenni Vartiaiselle, Anna Puulle, Egotripille ja Jari Sillanpäälle. Mariska on voittanut Vuoden kappale-Emman, Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun, Vuoden kotimaisen radiobiisin sekä Vuoden iskelmän. Mariska on aloittanut myös lastenrunouden.Jussi TwoSeven
Jussi TwoSeven on suomalainen katutaidetaustainen
kuvataiteilija. Hänellä ei ole muodollista taidekoulutusta, mutta hän on
opiskellut Espoon kuvataidekoulussa lapsesta teini-ikäiseksi. Koulutukseltaan
hän on diplomi-insinööri, ja hän opiskeli muotoilua sivuaineena
Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa. Uransa alkupuolella Jussi
TwoSeven teki kaupunkikuvia, mutta siirtyi vuonna 2014 Galleria Heinossa
Helsingissä pidetyn näyttelyn myötä maalaamaan myös kuvia suomalaisista
eläimistä.
The Gray Wolf, Oslo katumaalaus
Elia Leino
Elia Leino on suomalainen kynsiteknikko. Tämän lisäksi hän tekee suosittua Kohokukkia -tubesarjaa, jossa hän kertoo omasta elämästään sekä tekee näyttäviä meikkejä, maskeerauksia ja kynsiä.
Elia tuli ulos transmiehenä seuraajilleen tubevideolla vuonna 2018. Hänelle on elinehto, että saa ilmaista itseään juuri sellaisena kuin on, niin työssä kuin arjessakin.
Hänelle se on onnellisuuden mitta, että saa olla sellainen kuin haluaa ja kokee olevansa. Hän tykkää taiteesta ja vapaa-aikaansa hän käyttääkin mm. maalaamiseen. Elian mielestä myös esim. meikkaaminen on yksi taiteenlaji.
Valitsin Elian esimerkiksi siitä, että mm. rakennekynnetkin voivat olla taidetta.
Pekka Jylhä
Pekka Jylhä on suomalainen kuvanveistäjä. Hän on syntynyt vuonna 1955 ja asuu tällä hetkellä Espoossa. Hän on opiskellut Savonlinnan Taideopistossa, Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Tukholman kuvataideakatemiassa. Hän on myös saanut lukuisia palkintoja.Jylhän tunnetuimpia teoksia on vuonna 2000 valmistunut Urho Kekkosen muistomerkki Helsingissä.
Valitsin Pekan siitä syystä, että lempi paikkani pienenä oli Lempäälän keskustassa olevan liikenneympyrän tikat, ja Pekka Jylhä on sen aikoinaan suunnitellut.
Lenni-Kalle Taipale
Lenni-Kalle Taipale on suomalainen jazzpianisti ja -säveltäjä. Hän on johtanut omaa trioaan vuodesta 1995 sekä soittanut monissa kokoonpanoissa. Hän on ollut mukana monissa televisiosarjoissa ja elokuvissa. Taipale on tehnyt keikkoja ympäri maailmaa. Sen lisäksi hän on soittanut Vesa-Matti Loirin yhtyeessä sekä ollut hänen levyillään mukana, soittanut Sami Pitkämön kanssa televisiosarjoissa Tanssii Tähtien Kanssa ja Nevada. Taipaletta ollaan nähty myös Napakymppi-, Suomilove- ja The Voice of Finland-ohjelmissa. Hän on myös esiintynyt lukuisten eri artistien kanssa.
Kekseliäisyys ei tältä kaverilta lopu. Hän on todella taitava siinä mitä tekee.
Olipa kivan napakka henkilögalleria. Olet tiivistänyt esittelyt tietoiskun kaltaisiksi, nopeasti omaksuttavaksi paketiksi. Olet muistanut kertoa myös miksi kukin galleriaasi valituista on ollut sinua puhutteleva taitelija. Tehtävänantoon täydellisesti vastaava suoritus, kiitos!
VastaaPoistaOlipa kivan napakka henkilögalleria. Olet tiivistänyt esittelyt tietoiskun kaltaisiksi, nopeasti omaksuttavaksi paketiksi. Olet muistanut kertoa myös miksi kukin galleriaasi valituista on ollut sinua puhutteleva taitelija. Tehtävänantoon täydellisesti vastaava suoritus, kiitos!
VastaaPoista