Siirry pääsisältöön

Taidenäyttely Marc Chagallin taidegrafiikasta Sastamalan funkkistalossa

"Alkoholiliike, kumikauppa, hammaslääkäri, kirpputori, taidegalleria — koti. Sastamalan keskustassa sijaitsevan funkkistyylisen rakennuksen juuret yltävät vuoteen 1938. Vuosikymmenten aikana kylänraitilla olevassa talossa elämä on kuulunut, näkynyt ja tuntunut.
Mittavat ja kokonaisvaltaiset korjaustyöt aloitettiin vuonna 2016. Vanhaa on pyritty entisöimään ja säilyttämään niin hyvin kuin suinkin mahdollista. Rakennuksen ominaispiirteitä on korostettu huolellisesti samalla kun sen toiminnallisuudet ovat tuotu nykypäivään." 


Lainaus ja kuva: funkkistalo.fi

Kävin tutustumassa Sastamalassa juuri auenneeseen funkkistaloon. Tarkoituksena oli käydä katsomassa taidemaalari ja graafikko Marc Chagallin värikästä ja mielikuvituksellista taidetta. Sen lisäksi funkkistalo tarjosi paljon muutakin. Kahvila oli heti ensimmäisenä kun ovista astui sisään. Siellä tarjottiin kahvin lisäksi myös ruokaa ja viinimaisteluita. Yläkerrassa oli konserttihuone, missä pääsin laulamaan sekä soittamaan flyygeliä.

Mark Chagall

Marc Chagall syntyi 1887 Vitebskissä Venäjällä, mutta eli suurimman osan elämästään Ranskassa. Vuonna 1941 hän pakeni toisen maailmansodan juutalaisvainoja Yhdysvaltoihin, mutta muutti takaisin Eurooppaan, Ranskan Provenceen, sodan päätyttyä. Chagall kuoli 97-vuotiaana 1985 Ranskassa lähellä Nizzaa.

En ole aiemmin tutustunut hänen taiteeseensa, joten näyttely oli myös siitäkin syystä kiinnostava. Ehkä hieman erilaista taidetta mitä itse tykkään katsella, mutta silti omalla tavallaan kaunista ja ajatuksia täynnä olevaa.

Taideteoksia oli aluksi vaikea katsella. Ne olivat värikkäitä, mielikuvituksellisia ja runsaasti yksityiskohtia sisältäviä. Ne kertoi tarinoita ja muistoja Marcin lapsuudesta. Maalaukset huokuivat optimismia sekä onnellisuutta. Niissä esiintyi paljon alastomuutta ja välillä voimakkaita ja epärealistisiakin värejä. Teoksissa esiintyi useita eri tekniikoita mm. litografiaa, vesivärejä, pastelleja ja guassia. Taidenäyttely avautuu laajempana päänäyttelynä Sastamalan Kivinavetassa jota aion mennä katsomaan. 



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sanoituksia

  Sä oot siinä, mut silti tunnen ikävää Saan kaiken, mut mitä se sit sisältää Ei ei mitään, ei kummempaa Enkö minä riitä, miten minut huomioidaan Kun aurinko laskee, sinivalo valaisee Pitää mut hereillä, korkealla sykkeen Feedi pullollaan, kaikki saatavissa Mieli maassa, oon ku digivankilassa Kuka tekis emojin, tähän tunnetilaan Seuraan vain sivusta, tää maailma palaa Anonyymit, nää tyypit siellä laukoo Kommenttikenttää kuka meistä valvoo           Kuvituskuva: pixapay

Taidevandalismi

                                 Kuoleman puutarha, Hugo Simberg

Verta, hikeä ja T-paitoja

Verta, hikeä ja T-paitoja on sarja, jossa suomalaiset nuoret lähtevät Myanmariin tutkimaan vaateteollisuuden alkulähteitä.  Sarjan kertaus Ensimmäisessä jaksossa nuoret tutustuvat työhön puuvillapelloilla. Tällä pellolla työtä tehdään käsin noin 35 asteen kuumuudessa. Puuvillapelloilla oleva sitkeä muta tarttuu saappaisiin ja tekee työstä raskaampaa. Myös kyyristely puuvillaa kerätessä ei ole kovin ergonomista. Työntekijät keräävät kaksi kassillista puuvillaa tunnissa. 30 litran kassi kattaa yhden T-paidan puuvillat. Puuvillaa käytetään materiaalina lähes puolessa maailman vaatteissa. Puuvilla tarvitsee paljon vettä, ja tämän takia myös maailman neljänneksi suurin järvi on kuivunut. Yhden T-paidan valmistamiseen kuluu vettä noin 2700 litraa. Farkkuihin puolestaan noin 10 000 litraa. Yksiin farkkuihin käytetyllä vesimäärällä ihminen pärjää kymmenisen vuotta. Luomupuuvillaa on alle 1% kaikesta maailman puuvilla tuotannosta.  Työntekijöiden palkka on päivältä kolme euro...