Siirry pääsisältöön

Joulutalot -tapahtuma

Takana noin 65 tuntinen viikko. Se oli kaiken vaivan arvoista, sillä tänään vihdoin saatiin joulutalot -tapahtuma käyntiin ja päätökseen. Tapahtumassa oli myyntipiste meidän tekemistä tuotteista, kahvila sekä ykkösten tekemät aistihuoneet. Yhtään hiljaista hetkeä ei ollut, eli asiakkaita riitti. Kävijöiltä sain kuulla pelkästään hyvää palautetta, joka lämmitti sydäntäni kaiken tämän aherruksen jälkeen. Läheisiä kävi myös paljon, mikä oli ihanaa! Oli kerrassaan mahtava päivä.

Idan ja minun tekemät kuorikulhot olivat monen mieleen, sillä niitä myytiin n. 30 kappaletta. Suosiossa oli myös puiset peurataulut, sillä ne loppuivat heti. Tauluista tehtiin myös muutama tilaus.

Mielestäni tapahtumassa oli kokoajan kiva tunnelma. Tykkään olla paljon ihmisten kanssa, joten en malttanut pitää edes taukoja. Mukavaa oli myös se, että tuotteiden tekovaiheista kyseltiin paljon erilaisia kysymyksiä. 

Oli mukava tehdä Idan kanssa parityötä, sillä olen yleensä työskennellyt yksin. Eli opin myös vähän itsestäni tämän jakson aikana. Mahtavaa!

Ohessa vielä kuvia muutamasta työvaiheesta, sekä itse tapahtumasta.



Peuratalua ei pystynyt tekemään yhdellä langalla, vaan lankaa jouduttiin pätkimään. Tässä liimaamme solmukohtia, ettei solmut aukea. Taulu kestää silloin enemmän aikaa ja räpeltelyä. Tauluja tehtiin sekä mustaksi maalatulle mdf-levylle, sekä laudoista tehdylle pohjalle.











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sanoituksia

  Sä oot siinä, mut silti tunnen ikävää Saan kaiken, mut mitä se sit sisältää Ei ei mitään, ei kummempaa Enkö minä riitä, miten minut huomioidaan Kun aurinko laskee, sinivalo valaisee Pitää mut hereillä, korkealla sykkeen Feedi pullollaan, kaikki saatavissa Mieli maassa, oon ku digivankilassa Kuka tekis emojin, tähän tunnetilaan Seuraan vain sivusta, tää maailma palaa Anonyymit, nää tyypit siellä laukoo Kommenttikenttää kuka meistä valvoo           Kuvituskuva: pixapay

Taidevandalismi

                                 Kuoleman puutarha, Hugo Simberg

Verta, hikeä ja T-paitoja

Verta, hikeä ja T-paitoja on sarja, jossa suomalaiset nuoret lähtevät Myanmariin tutkimaan vaateteollisuuden alkulähteitä.  Sarjan kertaus Ensimmäisessä jaksossa nuoret tutustuvat työhön puuvillapelloilla. Tällä pellolla työtä tehdään käsin noin 35 asteen kuumuudessa. Puuvillapelloilla oleva sitkeä muta tarttuu saappaisiin ja tekee työstä raskaampaa. Myös kyyristely puuvillaa kerätessä ei ole kovin ergonomista. Työntekijät keräävät kaksi kassillista puuvillaa tunnissa. 30 litran kassi kattaa yhden T-paidan puuvillat. Puuvillaa käytetään materiaalina lähes puolessa maailman vaatteissa. Puuvilla tarvitsee paljon vettä, ja tämän takia myös maailman neljänneksi suurin järvi on kuivunut. Yhden T-paidan valmistamiseen kuluu vettä noin 2700 litraa. Farkkuihin puolestaan noin 10 000 litraa. Yksiin farkkuihin käytetyllä vesimäärällä ihminen pärjää kymmenisen vuotta. Luomupuuvillaa on alle 1% kaikesta maailman puuvilla tuotannosta.  Työntekijöiden palkka on päivältä kolme euro...