Verta, hikeä ja T-paitoja

Verta, hikeä ja T-paitoja on sarja, jossa suomalaiset nuoret lähtevät Myanmariin tutkimaan vaateteollisuuden alkulähteitä. 

Sarjan kertaus

Ensimmäisessä jaksossa nuoret tutustuvat työhön puuvillapelloilla. Tällä pellolla työtä tehdään käsin noin 35 asteen kuumuudessa. Puuvillapelloilla oleva sitkeä muta tarttuu saappaisiin ja tekee työstä raskaampaa. Myös kyyristely puuvillaa kerätessä ei ole kovin ergonomista. Työntekijät keräävät kaksi kassillista puuvillaa tunnissa. 30 litran kassi kattaa yhden T-paidan puuvillat.
Puuvillaa käytetään materiaalina lähes puolessa maailman vaatteissa. Puuvilla tarvitsee paljon vettä, ja tämän takia myös maailman neljänneksi suurin järvi on kuivunut. Yhden T-paidan valmistamiseen kuluu vettä noin 2700 litraa. Farkkuihin puolestaan noin 10 000 litraa. Yksiin farkkuihin käytetyllä vesimäärällä ihminen pärjää kymmenisen vuotta. Luomupuuvillaa on alle 1% kaikesta maailman puuvilla tuotannosta. 
Työntekijöiden palkka on päivältä kolme euroa.

Toisessa jaksossa perehdytään lisää puuvillaan. Kerätty puuvilla lasketaan isolle alustalle maahan, jossa sitä pöyhitään pitkiä matkoja. Työtä tehdään seisaaltaan kyyryssä, eli taas ergonomia puuttuu. Paahtava aurinko tekee fyysisestä työstä vielä tukalampaa. Puuvillaa työstäessä, puuvillaa tarttuu joka paikkaan ja sitä kulkeutuu myös hengitysteihin, silmiin ja suuhun. 
Päivän palkka on naisilla neljä euroa ja miehillä viisi euroa. Syynä tähän se, että miehet jaksavat paremmin fyysistä työtä. Näin ei aina kuitenkaan ole.

Kolmannessa jaksossa nuoret pääsevät puuvillavärjäämöön töihin. Puuvillaa värjätään väriliemessä, joka on sekoitus eri kemikaaleja (väriaineita, happoja). Kun väri on kiinnittynyt kuituun, liikaväri huuhdellaan pois ja tuote kuivataan. Värjäyksessä käytetyt kemikaalit ovat todella vahvoja. Silti niitä käsitellään ilman suojavarusteita. Kemikaalit kiehuvat ja höyrystyvät suoraan kasvoille. Seosta roiskui joka paikkaan, ja happotynnyrit lojuivat lattioilla aukinaisina. Tehtaassa työskenteli myös lapsia. Yhden videolla näytetyn lapsen työtehtävänä oli mankeloida puuvillaa. Painavat rullat murskaisivat minkä tahansa ruumiinosan helposti, sillä mitään suojia ei ollut ja työtä tehtiin käsin. Työturvallisuutta ei juurikaan tällä tehtaalla ole.
Jaksossa käydään tutustumassa myös blue river -nimistä jokea, joka on oikeastikin sininen, sillä sinne lasketaan värjäämöistä tulevat jätevedet. Tässä joessa ihmiset käyvät uimassa ja peseytymässä.
Värjäyksessä käytetyt kemikaalit eivät ole harmittomia. Osa niistä on vaarallisia jo pieninä määrinä, aiheuttaen mm. syöpää. Mitä vaaleampi väri, sitä ympäristöystävällisempi. 
Työntekijöiden palkka on päivältä seitsemän euroa.
Työpäivän jälkeen nuoret pääsevät tutustumaan toiseenkin värjäämöön. Tämä värjäämö noudattaa luonnonmukaisuutta. Väriaineina toimii mm. mantelinlehdet, karviaismarjat, puunkaarna. Puuvilla lasketaan kuumaan veteen, jossa on luonnonmukaista väriainetta. Luonnonmukaisella värjäämistavalla saa vähemmän värjättyä puuvillaa kuin kemikaaleilla. Luomuvärjäys ei siis pysty vastaamaan massatuotannon vaatimuksia. Tässä värjäämössä värjätään tekstiiliä viisi kiloa päivässä.

Neljännessä jaksossa tutustutaan pieneen paikalliseen ompelimoon. Tässä ompelimossa on vain viisi työntekijää. Työntekijät tekevät töitä aamu kahdeksasta ilta kuuteen. Päivän aikana tehdään jopa 60 kappaletta housuja, ja työtahti on kova. Työntekijät nukkuvat työpaikalla. Joka ilta he levittävät maton yösijakseen, jonka he keräävät aamulla pois. Työnantajan mielestä tämä on hyvä ratkaisu, sillä silloin saadaan parempia tuloksia, ja hätätilanteessa työt pystytään aloittamaan jo yöllä.
Päivät ovat varmasti raskaita, sillä ne koostuvat pelkästään nukkumisesta ja työstä. Myös se, että elämä on todella intiimiä ja ei niin yksityistä, jos työ ja vapaa-aika tapahtuu saman katon alla, samojen ihmisten kanssa. 
Päivän palkka on neljä euroa. Tästä työntekijät lähettävät suurimman osan perheellensä, joten elämiseen rahaa ei juurikaan jää.
Jaksossa kerrotaan, että laki kieltää työnteon alle 14 -vuotiailta, mutta lapsia nähdään silti Myanmarin työnteossa. Neljäsosa 10-17 -vuotiaista lapsista käy töissä. Valvonta on olematonta. Suurin syy lapsityöhön on köyhyys. Perheettömät lapset ovat vaarassa päätyä lapsityövoimaksi, tai vielä pahempiin tehtäviin: orjiksi, pakkotyöhön, ihmiskaupan uhriksi, velkaorjuuteen, aseellisiin konflikteihin, laittomaan toimintaan ja lapsiprostituutioon. Resursseja valvontaan ei ole riittävästi.

Viides jakso antaa katsojalle tietoa nahkateollisuudesta. Jotta nahka kestäisi käytössä, sitä tulee käsitellä moneen eri otteeseen. Nahka suolataan, jonka jälkeen se on karvottava ja kaavittava puhtaaksi lihapuolelle jääneistä kudoksista nahan pilaantumisen ehkäisemiseksi. Nahkoja liotellaan monissa eri laareissa, jotka ovat täynnä myrkyllisiä kemikaaleja. Tilojen haju on kamala, sillä altaiden myrkyt ovat olleet siellä hyvän tovin. Nahkoja lillutellaan myös isossa tynnyrissä, jossa on ammoniakkia. Näin nahka saadaan valkaistua. Tätä työtä tehdään myös ilman minkään näköisiä suojavarusteita. Ergonomia on huono, ja nahat painavat paljon. 
Nahkoja valmistetaan noin 500-750 kappaletta päivässä. Työtä tehdään aamu kahdeksasta ilta viiteen ja vapaapäiviä on neljä vuodessa. Päivän palkka on kuusi euroa. 

Kuudennessa jaksossa tutustutaan nahkaompelimoihin. Nahan ompelu on haastavaa poljettavien ompelukoneiden vaikean rytmin takia ja nahan paksuuden takia. Myös haasteena on se, että jos nahkaan tulee jokin jälki, niin sitä ei saa pois. Tässä ompelimossa työskennellään urakkapalkalla. Ompelimon sähköt lähtevät vähän väliä pois. Tämä tekee haastetta työntekoon, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että kaikki vastoinkäymiset ovat palkasta pois, kun oma työ määrittää palkan. Tästä työstä nuoret saavat käteen nolla euroa, sillä yhtään valmista tuotetta ei syntynyt.
Jaksossa kerrotaan kuinka ´made in´ -lappu ei kerro vaatteiden alkuperästä mitään, ainoastaan viimeisen valmistusvaiheen. Jos yritykset haluaisivat jakaa tietoa kuluttajille, se olisi mahdollista esimerkiksi vaatteisiin lisättävillä QR-koodeilla. 

Seitsemäs jakso käsittelee pikamuotia. Tehdas, jossa pikamuotia syntyy, on todella iso. Työntekijöitä on satoja. Työn vauhti on käsittämättömän kova. Pari työntekijää valmistaa päivässä 1200 vaatekappaletta. Työtä tehdään 11 tuntia, joista yksi tunti menee taukoihin. Työntekijät eivät kuitenkaan pidä taukoja loppuun asti. Viikossa työpäiviä on kuusi. Päivän palkka on kolme euroa. Tällä summalla ei pysty elämään.
Jaksossa kerrotaan kuinka työnantajat eivät halua palkata raskaana olevia naisia töihin. Raskaana oleva työntekijä ei saa mitään etuoikeuksia. Kerrotaan myös naisten ja miesten välisestä epätasa-arvosta. Tästä asiasta ei puhuta julkisesti, koska valtio ja työnantajat eivät pidä siitä. Jos järjestöt tai ihmiset puhuvat asiasta, heidät yritetään häpäistä. Siksi monet eivät uskalla puhua, vaan vaikenevat asiasta.

Viimeisessä jaksossa tutustutaan jäteteollisuuteen. Tehtaalla on kauheat määrät muovia, jota lajitellaan värin mukaan. Nuoret pääsevät lajittelemaan akkujen muoviosia. Niissä on tietysti haitallisia myrkkyjä. Seasta löytyy metallisia teriä, huumepulloja yms. Tehtaalla muovia myös poltetaan. Muovilinjasto on täynnä torakoita ja pullot ovat erittäin likaisia. Tehtaassa on ainoastaan yksi juomapiste, jossa on vain yksi kuppi. Samasta kupista juo kaikki työntekijät.  Kierrätetty polyesteri on tekokuitu, jota valmistetaan mm. kierrätetyistä muovipulloista. Tässä hyvää on se, että raaka-aine pysyy kierrossa. Huonoa puolestaan on se, että syntyy uusi teollisuuden haara, joka toimiakseen tarvitsee raaka-aineeksi jätettä, jonka syntymistä pitäisi vähentää merkittävästi. 
Tehtaassa tehdään töitä aamu kahdeksasta ilta viiteen ja palkka on alle kolme euroa. Työntekijät tekevät ylityötunteja, sillä palkka ei riitä elämiseen.
Jaksossa kerrotaan, että suomalaiset heittävät vuodessa roskiin yli 70milj. kiloa tekstiiliä. Per ihminen, se tekee 13 kiloa vuodessa.

Pohdintoja

Kuluttajana ei ole väliä paljonko maksamme vaatteesta, ne tulevat luultavammin samasta paikasta kuin halvemmatkin vaatteet mutta silti työntekijät eivät saa siitä yhtään enempää palkkaa. 
Kierrätyshän on aina hyvästä, mutta sisustajana ajattelisin, että sen lisäksi olisi hyvä tehdä muutakin. Jos haluaa olla ekologinen, silloin kannattaa suosia värjäämätöntä puuvillaa tai vaaleita sävyjä. Suosia myös mm. luomupuuvillaa sekä luonnonmukaisilla väriaineilla värjättyä puuvillaa. Myös tutustua siihen mitä ostaa. Tutustua siihen noudattavatko työntekijät lakeja ja millaisia heidän menetelmänsä ovat ja tällä tavoin kannattaa enemmän parempaa työtä.

Sarjan aikana heräsi paljon ajatuksia. En olisi esimerkiksi uskonut, että nahkaa käsitellään noin monesti kaiken maailman myrkyissä. En osannut ajatella, että noin paljon työtä tehdään käsillä ja ilman suojavarusteita. Muistiinpanojakin kertyi ihan mukavat 12 sivua. Eli oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä sarja.