Siirry pääsisältöön

Stockholm Furniture & Light Fair

Viime viikko poikkesi paljon muista kouluviikoista, sillä lähdimme keskiviikkona bussilla Helsinkiin ja sieltä laivalla kohti Tukholmaa. Yön vietimme laivalla ja torstaina tutustuimme Tukholman Furniture and Light -messuihin.

Messukeskus oli iso, ja kiersimme sitä noin viiden tunnin ajan. Nähtävää oli niin paljon, ettei viisi tuntia olisi millään riittänyt. Messuilla mukana oli myös muita alan opiskelijoita eri kouluista.

Messut olivat kansainväliset, ja ihmisiä tuli eri puolelta eurooppaa esittelemään ideoitaan.
Nähtävillä oli paljon erilaisia ja vieraita muotoja esim. huonekaluissa. Värejä käytettiin osittain paljon ja materiaalina oli huomattavasti eniten suosittu puuta. Valaisimissa oli erilaisia muotoja, inspiraationa mm. erilaiset kasvit. Tuoleissa huomasi isoimman muutoksen, sillä hieman vieraat muodot tulivat mielestäni niissä eniten esille. Akustiikassa oli myös paljon erilaisia ratkaisuja näkyvillä, ja kestävä kehitys oli isona osana messuja.

Messut olivat kaikkiaan hieno ja avartava kokemus, mitä ei olisi kotoa käsin päässyt millään tavalla käsittämään. Siksi oli hienoa, että pääsimme paikan päälle katsomaan.
Millään ei viidessä tunnissa kerennyt näkemään / sisäistämään näkemiään asioita, mutta onneksi matkaan tarttui paljon esitteitä sekä valokuvia.




























Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sanoituksia

  Sä oot siinä, mut silti tunnen ikävää Saan kaiken, mut mitä se sit sisältää Ei ei mitään, ei kummempaa Enkö minä riitä, miten minut huomioidaan Kun aurinko laskee, sinivalo valaisee Pitää mut hereillä, korkealla sykkeen Feedi pullollaan, kaikki saatavissa Mieli maassa, oon ku digivankilassa Kuka tekis emojin, tähän tunnetilaan Seuraan vain sivusta, tää maailma palaa Anonyymit, nää tyypit siellä laukoo Kommenttikenttää kuka meistä valvoo           Kuvituskuva: pixapay

Taidevandalismi

                                 Kuoleman puutarha, Hugo Simberg

Verta, hikeä ja T-paitoja

Verta, hikeä ja T-paitoja on sarja, jossa suomalaiset nuoret lähtevät Myanmariin tutkimaan vaateteollisuuden alkulähteitä.  Sarjan kertaus Ensimmäisessä jaksossa nuoret tutustuvat työhön puuvillapelloilla. Tällä pellolla työtä tehdään käsin noin 35 asteen kuumuudessa. Puuvillapelloilla oleva sitkeä muta tarttuu saappaisiin ja tekee työstä raskaampaa. Myös kyyristely puuvillaa kerätessä ei ole kovin ergonomista. Työntekijät keräävät kaksi kassillista puuvillaa tunnissa. 30 litran kassi kattaa yhden T-paidan puuvillat. Puuvillaa käytetään materiaalina lähes puolessa maailman vaatteissa. Puuvilla tarvitsee paljon vettä, ja tämän takia myös maailman neljänneksi suurin järvi on kuivunut. Yhden T-paidan valmistamiseen kuluu vettä noin 2700 litraa. Farkkuihin puolestaan noin 10 000 litraa. Yksiin farkkuihin käytetyllä vesimäärällä ihminen pärjää kymmenisen vuotta. Luomupuuvillaa on alle 1% kaikesta maailman puuvilla tuotannosta.  Työntekijöiden palkka on päivältä kolme euro...